Etusivu | Pääkirjoitus | Valitut menot | Pöytä on katettu | Matkailu | Harrastukset
Koti, mökki ja puutarha | Ajanviete | Mainostajalle

Ikuistettu uutinen

SANOMALEHDISTÄ KÄYTTÖESINEITÄ

Paperista tehty astia voi olla muutakin kuin kertakäyttöinen, ja se syntyy varsin yksinkertaisista aineksista. Tarvitaan vain pinkka sanomalehtiä ja kipollinen ruispuuroa.

Teksti ja kuvat Miina Leppänen

 

Puun tie paperiksi on päivänkiertoa pidempi, mutta kun aamun sanomalehti on luettu, sen paikka jo illalla on useimmiten keräyspaperikorissa. Itse asiassa tuo kori on oikea aarrearkku, jos nimittäin jatkokäyttää tai pikemminkin jalostaa kertakäyttöiset lehdet arjen estetiikaksi ja hedelmälliseen hyötykäyttöön.

Mutta ennen kuin vilkaistaan miltei ehtymättömään materiaalisammioon, täytyy keittää ruispuuro. Kokkolalainen luokanopettaja ja taiteentekijä Sinella Saari tietää, ettei keittäminen vaadi poppakonsteja: Kiehauta kattilassa muutama desi vettä ja vispaa pari kourallista ruisjauhoja koko ajan sekoittaen. Anna puuron saota kymmenkunta minuuttia ja jäähdytä.
– Ruispuuro on paitsi luonnonmukaista niin melkoisen vahvaa sidosainetta. Jauhoista ja vedestä muodostunut liima sitoo sanomalehtipaperit tiiviisti toisiinsa, ja sitä on miellyttävä käsitellä.
Vanhan ajan arkiruoka, ruispuuro, on myös miedon tuoksuista, eikä siitä tule pää kipeäksi, päinvastoin.

Sanomalehdestä tehty kahvikuppi.

Kesäastiasto. Kahvikuppia tehdessä teos täytyy välillä irrottaa ja kiinnittää upottamalla paperikierteestä tehty kädensija.

Läpinäkyvä astia paras. Liiman jäähtyessä valitaan oman kaapin valikoimista paperikipoksi sopiva astia, joka voi olla lasikulho, keraaminen hedelmävati tai vaikka vaahtomuovinen pakkausrasia. Astian täytyy paitsi tietysti viehättää, niin myös aueta tai levetä ylöspäin, jotta askartelun lopussa paperisen version saa irrotettua muottiastiasta ehjänä. Usean kupin tehtyään havaitsee, että muotin on syytä olla pikemminkin pyöreä kuin kovin kulmikas ja mieluummin melko matalareunainen.

Valittu muottiastia päällystetään ulkopuolelta talouskelmulla kerroksen tai parin verran.
– Kelmu asetellaan tiiviisti astian pintaan, jotta päälle tulevat paperikerrokset asettuvat paikoilleen tasaisen kauniisti. Kelmun reunat teipataan astian sisäpuolelle, ettei se liiku paperien liimausvaiheessa, Sinella opastaa pitkän pirtinpöydän ääressä.

Tekstiä tai tekstimassaa. Vihdoin on aika käydä käsiksi sanomalehtiin. Otetaan läjä vanhoja aviiseja ja jäähtynyt puuroliimakuppi askartelupöydälle käsien ulottuville. Kelmutettu muottikulho käännetään ylösalaisin ja leveällä pensselillä tai sormin sivellään ohut kerros ruispuuroliimaa koko kelmutetulle alueelle.

Ja nyt sitä estetiikkaa: Valitse sanomalehdistä sivuja, joissa on sopivia tekstejä, kuvia tai tasaista tekstimassaa, ja revi niistä suikaleita. Suikaleiden koolla ei ole väliä, kunhan ne asettuvat kauniisti muotin pintaan. Ensimmäisen kerroksen suikaleet tulevat näkyviin astian sisäpinnalle, joten ne kannattaa valita kekseliäisyytensä ja kauneustajunsa mukaan.
– Lehtisuikaleet sivellään astiaa vasten ja kiinnitetään tiiviiksi liimaa levittäen. Niitä täytyy laittaa erisuuntaisesti ristiin rastiin, jotta paperisidoksesta tulee mahdollisimman vahva.

Joka kerroksen väliin laitetaan ruispuuroliimaa niin, että lehtisuikaleet kostuvat kunnolla, ja kerrosten välillä teosta kannattaa muotoilla kämmenillä, jotta suikaleet kiinnittyvät tiiviisti. Puuroa on liikaa, jos teelmä ei pysy kasassa, mikä voi tulla vastaan pienen intosilmäisen lapsen teoksessa.

Jos haluaa helpottaa astian irrottamista, paperikerrokset on alusta asti syytä viedä kelmutetun reunan yli muottiastian sisäpuolelle. Näppituntumalla erottaa, onko kerroksia joka puolella riittävän tasaisesti, mutta lasiastiasta tilanteen voi tarkistaa nostamalla sen valoa vasten. Mitä useampi kerros, sitä jämäkämpi on lopputulos.

Mukavaa meditaatiota. Paperin ja puuron vatkaaminen käsin on rentouttavaa puuhaa, ja kulhoa voi työstää yksin, lasten kanssa rupatellessa tai illanistujaisissa. Työn voi jättää myös välillä kesken ja jatkaa toisena päivänä. Suikaleita repiessä ja viimeiseen eli ulommaiseen kerrokseen tekstejä ja kuvia valitessa on runsaudenpulaa.

Kuivattamisessa maltti ja tasainen lämpö ovat valttia. Työ kannattaa kuivattaa muottiastiansa päällä rutikuivaksi, sillä kosteana irrotetulla kupilla on taipumus vääntyä muotopuoleksi. Kuppi irrotetaan varovasti kelmuista vetämällä ja astiasta auttaen. Reunat saa jättää rosoisiksi, mutta vaihtoehtoisesti kulhon voi viimeistellä leikkaamalla reunat tasaiseksi.

Raikasta ja modernia astiaa voi sellaisenaan ihailla koristeena, hedelmäkulhona tai valvotusti kynttiläalustana. Kosteuden kestoa pintaan saa lakkaamalla, jonka jälkeen siihen voi kylvää vaikka rairuohon.

Lapset Pihla ja Elias työn touhussa.

Näppärät sormet. Ilman sutia paperiin on tiivis näppituntuma. Pihla ja Elias mummonsa Ritvan kanssa työn touhussa.

 

Muottikupin kelmutus.

Tarkkaa hommaa. Kelmun reunat käännetään muottikupin sisäpuolelle ja teipataan kiinni.

 

Taiteentekijä Sinella Saari näyttää miten ruisliima levitetään.

Taiteentekijä. Sinella Saari näyttää, miten ruisliima levitetään.

 

 

Lue isää lehdestä…
 
 
Asiakaspalvelu | Tietosuoja
Valitut Palat
Copyright © 2008 Oy Valitut Palat - Reader's Digest Ab. Kaikki oikeudet pidätetään.